Kuulumiset
05.06.2010
Mahdanko kehdata kertoakaan, kuinka innoissani olen viime viikkoina Nerianiin uusia poneja hankkinut...
Ponimäärämme on yhtäkkiä melkein tuplaantunut. Joukossa on paljon uusia tuontiponeja, aiemmin omistuksessani olleita
tuontiponeja, ostettuja suvullisia poneja sekä yksi vuokratamma. Ja neljä ihanaa tammavarsaa! Kaikki astutetut tammamme
synnyttivät varsansa tasaisin väliajoin noin viikon sisään, joten aikamoista hulinaa on tässä ollut. Tällaisia varsoja
talliin siis syntyi:
Nerian Hippy Shake, Doc Holliday x Honeydew
Nerian Cherry Queen, Haystone Park Twyford x Wyeth Way Queensberry
Nerian Applepop, Brighton Rock x Appleshaw
Nerian Foxglove, Ayers Fox x Ayers Myrmina
Aion pitää jokaisen omanani, sillä kasvatusprojektini on sen verran vaiheessa, ettei auta kuin hoitaa itse omat poninsa,
mikäli haluan päästä parhaaseen lopputulokseen. Muuta mainitsemisen arvoista tässä päiväyksessä oli tallin tekstien
läpikäynti. Pikkaisen siis tarkastelin tekstejä ja korjailin, jos korjailtavaa oli. Kasvatussivu oli ainoa, jossa jouduin
muuttelemaan enemmänkin. Kasvatusperiaatteita piti rukata oikein ajatuksella, sillä en enää oikein pitänyt niitä aiempia
ominani. Lisäksi lisäsin sivulle pienen tietoiskun värijalostuksesta. Olen nimittäin ajatellut rupeavani harkiten
pitää hengissä tiettyjä nf-ponien sallittuja värejä, jotka ovat virtuaalimaailmassa harvinaisia tai jopa olemattomia.
Näistä tärkeimpinä minulle siis päistärikkö ja ruunivoikko. Kaksi uusista poneistamme onkin tällaisia "väriponeja",
tummanruunikonpäistärikkö ori Brighton Rock sekä ruunivoikko tamma Pickhills Dun Day. Aiemmin Nerianista löytyikin
jo ruunikonpäistärikkö tamma Honeydew. Kasvatuksessakin olen uskoakseni päässyt jo alkuun, sillä minusta tuntuu,
että Nerian Applepopissa on pientä päistärikköyttä jo havaittavissa. Ihan pikkuvarsastahan sitä ei vielä välttämättä
huomaa, mutta toivotaan parasta, että varsa alkaisi tuosta vaalentua.
23.03.2010
Pitkästä aikaa päätin jaksaa kirjoitella Nerianin kuulumisia oikein tänne päivittelysivullekin. Kamalan
paljon on tapahtunut näiden viime kuukausien aikana, etten oikein edes tiedä, mistä aloittaa.
Jospa nyt kuitenkin kertauksen vuoksi kertaisin tallin asukkaat: Nerianissa asuu siis tällä hetkellä 11 ponia, joista
5 on oreja ja 6 tammoja. Alwyn's Beta jouduttiin
lopettamaan noin viikko sitten ankaran kaviokuumeen vuoksi. Tamma elää kuitenkin muistoissamme, mutta harmittavan
nuori se oli - ei ehtinyt jättää iloksemme edes yhtään jälkeläistä.
Mutta sitten vähän iloisempiin aiheisiin: järjestimme täällä Nerianissa nf-rotunäyttelyt 10. päivä kuluvaa kuuta, ja täytyy kyllä
nyt vähän kehua, että meidän osaltamme ne olivat todellinen menestys! Myrtti oli koko näyttelyt paras, vanhatamma Tinka
BIS3 ja upea Nerian Jaymes BIS5! Jamille MVA-SERTi olikin kolmas, joten aion anoa sille VIR MVA Ch -arvonimeä heti kun ehdin.
Lisäksi Yellowhammer pokasi näyttelyistä toisen irtoSERTinsä, joten Mellinkin näyttelyura on hienolla mallilla. Fitzwilliam
oli näyttelyn paras ruuna, elikä vielä toinen sellainen maininta, ja ruunasta tulee Ch-R. Omaa typeryyttäni oli kuitenkin
se, kun ilmoitin Doc Hollidayn epähuomiossa väärään luokkaan... No, oripa sitten hylättiin, mutta onneksi se ei ole maailmanloppu.
Ensimmäisistä näyttelyistään Doc on nimittäin jo saanut yhden irtoSERTin, mikä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.
Muuten Nerianissa vietetäänkin tällä hetkellä pientä hiljaiseloa ihan jo VRL:n tauon vuoksi. Olisi kyllä jo ihanaa päästä
pitkästä aikaa kilpailemaan jaosten alaisissa kisoissa, mutta pitää yrittää olla kärsivällinen... Heti kun VRL vain palaa,
niin aion järjestää muutamatkin este- ja koulukilpailut vain nyffeille avoimina. Olen myös harkinnut VNFY:n vallan
"kaappausta", sillä minua suoraan sanoen harmittaa yhdistyksen tämänhetkinen koomatila. Weelow on lomillaan, mutta lomailuaan
ennen hän jo tarjosikin sitä uusille halukkaille ylläpitäjille, mutta harmikseni en ollut sillä hetkellä aktiivisimmillani.
New forest -ponien määrä ja ihmisten nf-kiinnostus on tällä hetkellä virtuaalimaailmassa pelottavan vähäinen, mutta minä
uskon että toimiva yhdistys, joka ylläpitäisi muun muassa toimivaa nf-laatuarvostelua, houkuttelisi lisää ihmisiä tämän
ihanan rodun pariin. Toivotaan että näin kävisi, sillä jo nyt kasvatteja on miltei mahdotonta saada kaupaksi, sillä
kiinnostuneita ei vain ole.
virtuaalitalli / a sim game stable